Kenraalimajuri Juha-Pekka Liikolan puhe
Lahden lyseon rehtori, hyvät lyseolaiset, ylioppilaiden vanhemmat ja ystävät, läsnäolijat,
ensi maanantaina vietetään Suomen 104:ttä itsenäisyyspäivää. Lahden lyseossa juhlaa vietetään opiskeluun soveltavasti jo nyt, ja samalla tämän syksyn ylioppilaat saavat ylioppilaslakkinsa. Aihetta juhlaan siis todella on.
Olemme tottuneet juhlistamaan itsenäisyyspäiväämme arvokkaasti ja hillitysti. Emme näe monien muiden maiden vastaavien juhlien riehakasta ja iloista karnevaalitunnelmaa. Iloisten naamojen määrä on kuitenkin selvästi kasvussa, ja kenties jossakin vaiheessa itsenäisyytemme juhlinta muuttuu ilon juhlaksi tai se kenties arkipäiväistyy.
Miksi näin on? Miksi olemme suomalaisittain jäyhän totisia, vaikka itsenäisyyden pitäisi näyttäytyä ilon juhlana? Mielestäni tähän ilmiöön on selityksensä, kansanluonteemme lisäksi, tietysti.
Itsenäisyytemme syntyi sekasortoisessa Euroopassa, ja vaikka ensimmäinen maailmansota ei suoranaisesti koskettanut Suomea, sen vaikutukset tuntuivat. Pitkään kytenyt ja sortovuosista herännyt ajatus itsenäistymisetä muuttui poliittisen valtavirran tavoitteeksi yllättävän myöhään, oikeastaan vasta silloin, kun itsenäistymiseen tuli mahdollisuus Venäjän suistuttua vallankumouksen kautta sekasortoiseen tilaan. Suomessa syntyi itsenäistymisjulistuksen jälkeen katkera sota, jota saa kutsua vapaussodaksi, sisällissodaksi, veljessodaksi, punakapinaksi, jokainen oman tuntemuksensa mukaan.
Sota oli raaka, kuten sisällissodat aina ovat. Sodan syyt olivat moninaiset. Työväestö tunsi aiheellisesti tarvetta parantaa elämisen tasoaan ja työnteon ehtoja, maanhallitus halusi venäläiset joukot äkkiä pois maasta. Suomi oli sekasortoiseksi ja väkivaltaiseksi luisunut maa, kun kansallinen poliisi oli lakkautettu sortokausien aikana. Siksi syntyi järjestyskaarteja, punaisia ja valkoisia, jotka pyrkivät aseistautumaan.
Maassamme esiintyi ulkoista vaikuttamista, joka on nykyisin yksi puhutuimmista ilmiöistä. Neuvosto-Venäjällä valtaan päässeet bolshevikit yrittivät saada Suomen työväenluokan ryhtymään kapinaan laillista valtaa vastaan nopeasti, koska työväestön vaatimat työaika- ja torpparilait olivat jo valmisteilla. Korvauksena luvattiin itsenäisyys, kunhan maa myöhemmin liittyisi neuvostojen liittoon. Uunituoreen itsenäisyyden tunnustaminen luvattiin myös Suomen hallituksen lähetystölle aivan vuoden 1917 lopussa, ja tärkeä tunnustus itsenäistymiselle saatiinkin heti vuoden 1918 alussa ennen punakapinan alkua. Leninin johdolla Neuvosto-Venäjän hallinto halusi noudattaa politiikkaa ”itsenäistymisen kautta takaisin”: reunavaltioille annettiin itsenäisyys ja pyrittiin liittämään ne sitten myöhemmin omien vallankumousten kautta takaisin neuvostojen liittoon.
Katkera sota johti kuitenkin kapinan tuhoamiseen ja hallituksen joukkojen voittoon ja sitä kautta tuoreen itsenäisyyden vakiintumiseen. Suurvaltojen vaikutus näkyi silloinkin tällä kulmakunnalla, kun Saksa auttoi Suomen hallitusta omien suurvaltapyrkimystensä takia. Monien käänteiden jälkeen maamme hallitusmuodoksi vahvistettiin tasavalta Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan. Jo autonomian aikana opitun demokratian juurtuminen todentui siinä, että vallankumoukseen mukaan lähtenyt sosialidemokraattinen puolue katsottiin vaalikelpoiseksi heti päättyneen sodan jälkeen, ja siitä tulikin itsenäisyyden ajan ensimmäisten valtiopäivien suurin yksittäinen eduskuntaryhmä. Näin lähti liikkeelle demokratian avulla pitkä ja osin vaivalloinen kansan yhdistyminen.
Kansan yhdistymistä tarvittiin, koska vuonna 1939 silloinen Neuvostoliitto yritti vallata Suomen sodan avulla epäonnistuttuaan neuvotteluin hankkia myöhempää vallankaappausta varten jalansijaa maassa. Talvisota tunnetaan sankaritaruna, ja kyllähän se sitä olikin. Pieni ja melko huonosti sotilaallisesti varustautunut Suomi vältti miehittämisen ankaran puolustussodan kautta. Suomen selviytymisestä puhutaankin talvisodan ihmeenä.
Talvisodan jatkeena käytiin jatkosotaa sittemmin sodan hävinneen Saksan rinnalla. Jatkosotaa seurasi Lapin sota, jossa saksalaiset joukot ajettiin pois maasta. En puhu sodan syistä ja kuluista. Totean vain, että pääkaupunkimme Helsinki oli yksi kolmesta sotaan osallistuneiden maiden pääkaupungeista Euroopassa, jotka välttivät miehittämisen koko toisen maailmansodan ajan. Kaksi muuta ovat Moskova ja Lontoo.
Selvisimme sodista ankarin tappioin, mutta säilytimme itsenäisyytemme. Menetimme sodissamme kuolleina melkein Lahden asukasmäärän kansalaisiamme. Moninkertainen määrä kärsi sodan seurauksista koko loppuikänsä haavoittuneena tai sotainvalideina. Uskon, että kaikki sodasta hengissä selvinneet sotilaat, lotat, sotainvalidien ja kaatuneiden omaiset kantoivat – ja kantavat edelleen – jos ei fyysisiä haavoja, niin varmasti mielensä arpia sodan kovista kokemuksista.
Miksi soitamme pitää aina muistella itsenäisyyttä juhlittaessa? Minusta siihen on syynä tarve korostaa sitä, että itsenäisyys ja siitä juontuva vapaus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Minun ikäluokkani on kuullut isiltä ja äideiltä kertomuksia, jotka muistetaan ja joiden kautta ymmärretään, mutta myös tunnetaan surua kovista kohtaloista.
Minä kerron nyt kaksi muistoa isoäidiltäni ja äidiltäni. Isäni rintamakertomukset jäävät nyt kuvailematta. Isoäitini oli punakapinan aikana 14-vuotias tyttö, joka puhui punakapinasta ja kertoi, miltä tuntui viedä Fellmannin pelloille kootuille punavangeille ruokaa. Siellä oli sukulaisia sekä vartijoina että vangittuina. Hän kertoi nälästä, pelosta, vangitun ihmisjoukon hajusta. Äitini kertoi, miltä tuntui 15-vuotiaasta juosta koulurakennuksesta läheiseen metsään piiloon, kun vihollisen pommikoneet lähestyivät talvisodan alussa. Hän kertoi pelosta, kun näki puiden latvojen korkeudella ylittävän pommikoneen miehistön keskittyneet kasvot ja miten pommien räjähdykset vavisuttivat nuoria. Tai miltä tuntui katsoa Helsingin suurpommituksia kaukaa mäeltä, kun eteläinen taivaanranta loisti kuin auringonlaskussa, ja ilmatorjunnan tulitus näytti kuin kipinöitä olisi lennellyt samaan tapaan, kun nuotion hiillokseen heitetään puu. Hän kertoi pelosta, jos vihollinen voittaisi. Nämä ovat nuorten tyttöjen muistoja sodistamme, enkä koskaan unohda niitä. Ne tulevat mieleeni heidän tuskanaan aina, kun itsenäisyyspäivä lähestyy. Ne ovat osa sitä hintaa, jota vanhempieni sukupolvi maksoi minun ja meidän kaikkien vapaudesta.
Hyvät kuulijat, edellä kuvailemani kokemukset ovat syitä siihen, miksi meillä vietetään itsenäisyyspäivää totisin kasvoin ja hartaasti. Neljän sodan kohtaaminen kolmessa vuosikymmenessä oli lähes liikaa sen aikaisille sukupolville. Vaikka itsenäisyyttä osataan arvostaa, sen eteen tehdyt uhraukset painoivat minunkin vanhempieni mieltä, ja siitä omaksuin tietyn surumielisyyden. Esimerkiksi ensi maanantaina itsenäisyyspäivänä pukeudun juhlaunivormuuni ja poltan vapauden merkiksi kynttilöitä ikkunallani.
Mitä itsenäisyys meille ja erityisesti teille nuorille nykyään tarkoittaa? Edustuksellinen demokratiamme tuntuu monesta kaukaiselta, mutta kannattaa huomata, kuinka hauras hallintomuoto demokratia kuitenkin on, koska sillä on vihollisia. Myös Euroopassa on maita, joissa demokratia sanan varsinaisessa merkityksessä alkaa haalistua, jos kansalaisilla ei ole aidosti mahdollisuutta muodostaa omia poliittisia näkemyksiään edustavia puolueita tai edes äänestää niitä vaaleissa. Enkä tarkoita tässä vain Venäjää. Tiedotusvälineitä seuratessa ei voi välttyä kysymykseltä, että onko demokratia, kansanvalta, kriisiytymässä. Äänestäjiä manipuloidaan sosiaalisen median algoritmeja hyväksikäyttäen, oppositioiden toimintoja haitataan, vihapuhe rehottaa ja valheeseen perustuvaa informaatiota jaetaan suurten pääomien turvin. Hyvinkin koulutetut ihmiset uskovat näihin valheisiin. Demokratia, korruption saavuttamattomissa oleva demokratia, on ollut ja on edelleen Suomen ehdottomasti parhaita puolia. Demokratiaa kannattaa puolustaa edellä mainituilta kehitykseltä.
Demokratiaan liittyy vapaus. Ihmisen vapaus menee helposti, jos pahalle annetaan pikkurilli. Vapauden menetyksen huomaa esimerkiksi siitä, että mielipidettään ei saakaan tuoda enää julki, matkustamista rajoitetaan tai kokoontuminen ei ole sallittua ilman lupaa. Vapautemme on oikeasti suuri onni, ja se tuntuu itsestään selvyydeltä, mutta se ei ole sitä. Vapautta on tässä maassa puolustettu verta vuodattaen, ja vapautta kannattaa varautua puolustamaan myös tulevaisuudessa, sillä sen säilyminen ei ole itsestään selvyys. Vapauteen liittyy vastuu, vastuu vapauden puolustamisesta.
Kun tällaisia itsenäisyyspäivään perinteisesti kuuluvia teemoja pohdiskelee, ilme muuttuu tahtomattaankin totiseksi.
Mutta vihdoin iloisempiin ajatuksiin!
Arvoisat ylioppilaat,
olette saavuttaneet merkittävän virstanpylvään, siis välietapin, kun olette valmistuneet ylioppilaiksi. Onnittelen teitä. Lukio on takana ja elämä on edessänne. Läpäisitte vaativan opintokokonaisuuden nykyaikaisessa lukiossa. Lukio nähdään perinteisesti yleissivistävänä oppilaitoksena, mutta nykyään jatko-opintoihin valmistautuminen taisi olla merkittävämpi tekijä teidän opinnoissanne.
Monelle teistä tulevaisuuden suunnitelmat ovat selviä. Tiedätte, minne haluatte opiskelemaan, tai mitä sitten aiottekaan tehdä. Osa teistä pitää niin sanotun välivuoden, osa menee ensin suorittamaan asevelvollisuuttaan. Tässä vaiheessa huomautan, että asepalveluksen suorittaminen ei ole välivuosi, se kansalaisvelvollisuuden suorittamista. Osa teistä lähtee lähes suoraan jatkamaan opintojaan yliopistossa tai muualla. Haluan kehottaa teitä kuuntelemaan omaa sydäntänne, kun harkitsette erilaisia vaihtoehtoja. Päättäkää itse, luottakaa kykyihinne, älkää antako muiden neuvoille liian suurta painoarvoa. Ottakaa kuitenkin kiittäen neuvoja vastaan, jos tunnette niittä tarvitsevanne.
Mitä tahansa teette, joudutte ottamaan suuremman vastuun omista teoistanne, vaikka yhteiskuntamme ja kotinne teitä auttaakin. Älkää pelätkö ottaa vastuuta itsestänne. Hetken kuluttua joudutte ottamaan aikaisempaa enemmän vastuuta itsestänne. Hetken kuluttua joudutte ottamaan vastuuta myös muista. Olen varma, että jokainen teistä haluaa menestyä elämässänne, ja siksi vastuun ottamista ei voi välttää. Vastuun ottamista on hyvä opetella mahdollisimman nuorena.
Haluan, että kasvaessanne opinnoissanne ja elämässänne edesautatte omilla tavoillanne yksin ja yhteiskunnan osana taistelua ilmaston lämpenemistä vastaan. Meillä on mahdollisuus jättää maapallo elinkelpoisina jälkipolville, mutta se edellyttää meidän kaikkien ponnisteluja yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Toiveeni tietysti on, ettette unohda, mistä nyt lähdette. Olette viettäneet nuoruutenne kenties vilkkaimmat kasvun hetket tällä lyskassa, ja siitä on tarttunut teihin, huomaatte tulevaisuudessa, yllättävän paljon. Pysykää lyskalaisina – meitä on paljon. Pitäkää yllä täällä syntyneitä ystävyyksiä. Toivotan teille mitä parasta onnea ja menestystä kaikessa siinä, mitä ikinä elämässänne teettekään.
Herra rehtori, hyvät lyseolaiset!
Kiitän mahdollisuudesta olla mukana oman lukioni itsenäisyyspäiväjuhlassa. Toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää. Pidetään itsenäisyydestämme huolta. Samalla toivotan kaikille hyvää alkavaa joulun odotusta!